18.1.

19.1.2012 § 1 kommentti

Pöpperöä. Gorillalaumassa kuhisee aina vaan.
Vuorokausirytmi, ahdistuksen ja hybriksen ailahdukset, taistelu omien luulojen kanssa.

Puhtaaksi kirjoittaminen: Pitkän runon muuttuminen aukkoiseksi ja ilmavaksi, ja kauhistuttavaa kyllä, ”aika hyväksi keskeislyyriseksi modernistiseksi fragmentaariseksi runoksi” (Mikael).  Sen suoltaminen –> sen inflaatio –> minän inflaatio –> muiden inflaatio.

Tuntuu ettei tässä ajassa ehdi rakentaa varsinaista poetiikkaa, miettiä poetiikan perusteita saatikka ratkaista tekemisen perusteisiin liittyviä kysymyksiä. Siksi tuntuu suojattomalta / moraalittomalta. Ei myöskään ehdi varsinaisesti keksiä, tehdä ”kirjallisia löydöksiä”, tajuta mitä varsinaisesti ajaa takaa. Siksi tekeminen on ehkä hieman ilotonta. Mutta tekstissä tuntuisi kyllä olevan alkuja myös jollekin uusille suunnille. Kysyn onko projektissa mieltä, kun ne pitää jättää näin vähäiselle kehittelylle. Huono omatunto.

Ongelmia ratkaistavaksi:

Pitää päästä eroon taidon näyttelystä. Tämän täytyy jollain lailla tulla sellaiseksi että siitä tulee hyvää (myös: hyvyyttä). Pitää päästä  eroon ja yli siitä pystyykö, ja mitä sitten tapahtuu jos pystyy, pitää päästä erinomaisuuden (tavoittelun) ja suosion (tavoittelun) yli vakavuuteen saakka, siis siihen liittyvien kysymysten yli.

Vrt. Victor Erice: Unelma valosta.

Klo 4:49, lähetin Kristianille n. 25 sivuisen Tammikuun alun ekaa kertaa näytille.

Mainokset

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

§ One Response to 18.1.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mikä tämä on?

You are currently reading 18.1. at 12.

Meta

%d bloggers like this: