30.4.

30.4.2012 § Jätä kommentti

Haluttomuus. Ajan vähyys tuntuu poistavan tekemisestä ilon. Jos sais tän nyt puserrettua nii sit sais aikataulun kirittyä. En oo varma onko se mahdollista.

29.4.

29.4.2012 § Jätä kommentti

Jotenkin tää pelkillä yksittäisillä sanoilla pelaaminen saa minut tuntemaan itseni mykäksi. Puuttuu myös aivan kuin voimaa ja halua ponnistaa mielikuvituksensa taas liikkeelle. Voihan Sysmä, mikä viikonloppu.

26.4.

26.4.2012 § 3 kommenttia

Tiina & Jouni saapuivat Sysmään. Runokeskustelunonstop käynnissä keittiössä. Myös Tekstinauhojenfragmenttien käännökset pitäisi saada tänään muokattua 41-merkkisiksi. (Installaatio toteutuu englanninkielisenä Islannissa toukokuun loppupuolella). Itse asiassa se olisi Mikaelin homma. Kokeilen lisääkö punaviini todella luovuutta. (Eka kerta 12:n aikana)

24.4.

24.4.2012 § Jätä kommentti

Huhtikuu etenee kuin juna, sanoin eilen Kristianille. Sapluuna

(aukeama jaettu neljään osaan: yksi piste (=1 sana), yksi viiva (2 sanaa), yksi kolmio (=3 sanaa) ja yksi neliö (4 sanaa), ensin kirjoitetaan pisteet (ekat versiot on nyt valmiina): seuraavalla kierroksella viivat pisteiden perusteella (siis erilaisten runollisten käännöksien  leikkausten tms avulla), sitten kolmiot pisteiden ja lopuksi neliöt kolmioiden pohjalta) ,

jonka Mikaelin avustuksella tai kanssa (vaikea erottaa kuka kehitteli ja kuka kommentoi) lauantaina kehittelin/kehittelimme ainakin tuntuu generoivan varsin suurella varmuudella kirjaa. En tiedä tuleeko siitä ”hyvä”, mutta se ainakin tulee.

Kiitetty olkoon toimittajien välinen kilvoittelu – jatkakaa sitä – se pitää rimaa yllä.

Ajan rajaamiseen liittyvä tarkkuus ajankäytöstä: jonkinlainen korostettu tietoisuus ajan vähyydestä –>  yksityiselämästä kiinnipitämisen hanakkuus.

V.S.Luoma-aho: Remora, Poesia 2011.
Harry Salmenniemi: Runojä, Otava 2011.  

21.4.

21.4.2012 § Jätä kommentti

Huhtikuun sapluuna / aukeamasuunnitelma:

 
 Bruce Adams & John M. Bennet: Joint words. 1979

20.4.

20.4.2012 § Jätä kommentti

Aram Saroyan: Coffee, coffee. 1967

19.4.

19.4.2012 § Jätä kommentti

Maaliskuu meni viime yönä painoon. Suuntaan Sysmän kirjastoon etsimään arkkitehtuurikirjoista ja museoiden esitteistä Huhtikuulle sapluunaa.

Missä olen?

Olet parhaillaan selaamassa arkistoa huhtikuu, 2012 blogissa 12.