44.9.=14.10.=55.8.

14.10.2012 § Jätä kommentti

Sinikalle eka satsi Lokakuuta lähetetty. En oo oikein jaksanut raportoida näiden kirjojen etenemisestä, mutta Elokuu pitämällä pitäisi saada huomenna/tiistaina-akselilla painoon. Jatkan raportoimista sitten, kun ihan pikkuisen hellittää.

44.9.

(KERAVA II)

Kirjoittaa joka välissä, puolihuolimattomasti kuin
luonto. Tulee aina jotain luonnollisempaa
poikkeuksellinen määrä keltaisia lehtiä kahlata Keuda-talon pyörätelineiden välistä
Musiikkiopisto,
Hyväilevän yksinäisten pianonsoittoiltojen olisi pitänyt jatkua
                                                                                                      niistä saada muoto
ennen kuin kesät jäivät lämpimän jääkaapin hajuiseen
huoneistoon: lentomelua, Elannon paistopiste
Ei enää pääsyä niin kosketinkovaan yksinäisyyteen
niin etäälle kuin nuotit kuin se mihin silloin
                                            Asematunneliin pääsi junalla,
ala-asteella harjoittelematta jääneet pianoläksyt vaihdetaan
suklaalevyiksi, ja koulumatka kääntyy kotiin
Kuitenkin rohkeasti mennä muiden joukkoon niin kuin kävisi tätä koulua
vaikka täysin vailla olemusta
ei ketään tuttua ja minä kaikkein vierain
ja miten katseista oli selvää sen näkyminen

42.9. = 53.8.

12.10.2012 § 1 kommentti

Elokuuhun kelpaamatonta osa 2 – (jo toinen runo hylätty sen takia, että siinä on liikaa asioita…):

 
42.9.

hattuja, banaaneja, kaniineja / kanoja, kyniä, syntyjä syviä /  hyvää ja pahaa, rahaa / laskuja, kaskuja, taskurapuja / purkillinen papuja, kissoja, kassoja / mäyräkoiria, cd-levyllinen Loiria / sateenvarjoja, verkkareita, vekkareita / auton rekkareita, dekkareita, kuorma-autollinen abeja / eläintarha täynnä apinoita / tupenrapinoita, nappeja, mappeja / haalareita, taivaan rantaa, aaltoja / maalareita, sankareita, hanslankareita / leskenlehtiä, mitä vielä piti ehtiä / levätä hetki, lukea lehti / tiskata tiskit, ulkoiluttaa piskit / antaa suukkoja, maksaa sakkoja / rästeja, ristejä, patoja / kattiloita, kotiloita, leipää, voita / kauppahallin kaloja, valittuja paloja / matoja, hopoti-hop hummani hei / vei pitkin teitä, polkuja, tuulia / unia, pilviä, latuja / katuja, satuja / sakset, sukset, paperia / sammakoita, raparperia / maita, meriä, vettä / liikettä, lääkettä ja mettä / herneenpalkoja, juhannussalkoja / tähtiä, tähteitä / melua, lähteitä / suopursuja, kukkia, tennissukkia / nukkaa, nukkeja, nalleja / haleja, pulloja, viiniä / vaania zombeja, katakombeja / epämääräisiä roskia, kuivuneita koskia / nenäliinoja, sanoja, kaikuja / haikuja, tiukuja, taikoja

40.9. = X.8.

10.10.2012 § Jätä kommentti

Elokuusta tipahtanutta:

40.9.
 
Päivä ohjaa meidät paikoilleen: yön paikoille. Ulkovaatteet kiertävät kuuta.
Aurinko tikittää: kello käy kuin viini. Kilisevät valkoiset liinat, lusikallinen puhetta.
Terveydeksi, sanoo haarukka ja valuu pullon kaulaan. Kaula ojentuu kuin siika.
Puuterimainen pilahvi ahmii, nielee nenäänsä. Kristallikruunu herpaantuu,
lankeaa lautaselle, jonka vuoro on kohota korkealle. Aamu tiskaa koreografian puhtaaksi. Arki kuin varkaus saa takaisin lainaamansa orkideametsän.

33.9.= 3.10. = 64. 8.

3.10.2012 § 1 kommentti

 
33.9.
 
Mikä kaikki täällä on rakkautta,
mene suoraan sitä kohti. Minun aamuni on ihana ja minun.
                olla ja sotata. Enkä
muistanut kertoa että löysin universaalin oven
josta lähtee mm. polku ja puro kohti kumpuilevaa taustaa,
pöytälasiulappaa valaisee pittoreski majakka ja juuri nyt
tulee uutukainen kausi, kauniisti ripustettu
kuin kuu eikä puute kasva siinä keskellä vaan
vuohet.                           Miten niin vuohet?  ei, vaan
kaikki suunnat, ne tulevat
lahjoja norjissa käsissään, lahjoja, lahjoja, lahjojen lahjoja
ojennellen ja
pyörittelevät kampauksen erikoiseksi myttyräksi
istummeko silloin pöydissä joissa on valkoiset pöytäliinat,
se olisi hauskaa, niin on myös
kaadettu vaahteranlehtikasa, minä itse olen sen kaatanut,
ehkä sekin on rakkautta, sillä siinä on niin kaunis valo ja
se pitää niin paljon hauskaa kuin on mahdollista.
 
 
Pauliina Haasjoki: Hiukset (julkaisematon käsikirjoitus)

1.10.=31.9.=62.8.

1.10.2012 § Jätä kommentti

Pvm-rimpsu tuossa ylhäällä näyttää vähän uhkaavalta.

Sinikka (Lokakuun toimittaja) oli kuulemma toimittanut Mikaelille suljetun kirjekuoren, jossa on minulle yksityiskohtaisia, päivittäisiä toimintaohjeita lokakuuksi. Niitä tarvitaan.

Edellisen päivityksen jälkeen on:

– suunniteltu Poesian juhlia
– kommentoitu 12-sarjan mainosta
-vierailtu Basso-radiossa
-kirjoitettu huono alustus Göteborgin kirjamessuille ”nordisk poesi”-keskusteluun
– oikoluettu Tiinan ja Jounin toimittama Tuli&Savu-vuosikirja
– vierailtu Göteborgissa
– käyty messuilla esiintymässä
– tavattu liuta ruotsinsuomalaisia kirjailijoita, kiinnostavaa
– visiteerattu Göteborgin hienossa taidemuseossa Riikan kanssa
– stressattu
– mietitty että miten mä taas tulin luvanneeksi tätä ja tätä suurten itsesyytösten vallassa

(Lupaan itselleni, että ensi vuodesta alkaen (12-päättymisestä alkaen) mulla on aikaa tehdä asioita hitaasti ja keskittyneesti ja huolella. Sekä kykyä valita mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Se kyky on opittavissa, niin kuin kaikki muutkin vaikeat elämäntaidot. )

31.9.
 
Insinööri, interiööri
kaikki roina on kaadettu säilytyspaikoissa ja sitä
saattaa elää hiekassa josta tulee sokeaksi
patterien ilmaa puro solisee keittiössä mutta hermostuttava
muistutus hyytymisestä.
Kahden merkkihenkilön kohdatessa
Kumman pitäisi sanoa, että onpa hauska tavata
syksy kertyy eikä tänä vuonna ollut ollenkaan kesää
nolottavat kynnet kun
kaikki muut ovat esiintymisasussaan lihavuusvaatteita
On jo olemassa kielen tuolle puolelle menevä runous,
tämä standard international free verse
se on varsinainen kreolismi,
mitä tarkoittaa creolism
oi joi lehdet ovat jo kasoina lattialla
sanoo taksikuski (ks. myös Teutori)
minä olen tottunut nyt ottamaan tarvittaessa takseja
 jokaisen maalauksen vieressä on elinvuodet
mutta lento menee oikein hyvin
 
ihana jatkuvuus, elämän ihana jatkuvuus
rakkauden määritelmä nro 2.

 –

Joudun vissiin hyödyntämään tuon runon lopun lokakuun ensimmäiseen runoon – ei kai nyt varsinaisesti haittaa, jos kahdessa kirjassa on samat pari säettä vähän eri lailla varioituina. Eihän?

ma 1.10.  Kirjoita runo jossa on 1 lause. Käytä sanoja ”rakkaus” sekä ”sinä” (saa taivuttaa)

Enpäs joutunutkaan / voikaan käyttää, mutta Lokakuun eka runo on valmis.

20.9. = 50.8.

20.9.2012 § Jätä kommentti

Eilen kaamean aikaansaava kirjoituspäivä, tänään ei niin (mainosrunojen osalta). En meinaa saada Ruohonjuuren runoa kirjoitettua.

20.9.
 
Saada aikaan: saada ujutettua sinne jotain
kolmiulotteista
kuin savimöykky yrittäisi kiivetä
käynnissä olevaan expresskaruselliin – pelottaa myös
onnistua siinä. Joko kovalla nopeudella
juosten sen kanssa peräkanaa, niin kuin aika muka olisi kana
tai hitaasti johtoja asetellen kuin Mikael Brygger.
kokea sen läikkyvän kuperassa ruumiissaan
-12,75 dioteria ja vaikka pimeys onkin joka päivä pimeämpää
ja siitä huolimatta että elämme kahden pimeyden välissä
juuri siitä nautimme eniten kuin peiton alaisista televisioista
 
 
Sopor Aeternus & The Ensemble of Shadows: Les Fleurs du Mal
 
 
 
 

16.9. = 46.8.

16.9.2012 § Jätä kommentti

Loppui vähän voimat viime viikolla: tuntui että soittelu + mainosrunojen kirjoittaminen + Syyskuun päivän runon päivittäinen kirjoittaminen oli absoluuttisesti ja yksinkertaisesti liikaa. Joten päätin, että 12:n outo ajanlasku (kuukausien jatkuminen seuraavan puolella) saa dokumentoitua myös Syyskuuhun. Syyskuuhun tulisi siis 31 runoa, olkoon viimeinen päivä sitten vaikka 50.9.

16.9.
 
Olisi kiva tarkistaa juuri nyt
kuin kaataa käsilaukku lattialle puhelimen löytämisen toivo
soittaa perään, vastata.
Näissä vihoviimeisissä tunneissa
ei sinällään ole mitään pahaa.
Joku on vain levittänyt rotkoa
tasanteeksi ja kuormannut vielä isokivistä soraa
sitä mennään nyt vaivalloisesti huohottaen
ihan kuin maa nousisi, vaikka se vain lepää.

Missä olen?

You are currently browsing the Elokuu category at 12.