28.8.

28.8.2012 § Jätä kommentti

Ei soiteltu tänäänkään. Postitetaan Poesian kirjoja. Heinäkuu ilmestyi. Semmoista.

Mainokset

52.7.

21.8.2012 § Jätä kommentti

Heinäkuu on painossa.

Jos en oo jotenkin isosti mokannut taiton kanssa (mikä kahden vuorokauden runttaustaittoaikataululla on liiankin hyvin mahdollista) kuvat ja tekstit muodostivat yllättävänkin elävän ja mukavan kokonaisuuden. Voi olla että fontti on suhteessa kirjan kokoon liian suuri – menin aika isoihin fonttikokoihin … nyt vähän hirvittää miten ahtaalta sivut painotuotteessa näyttävät. Mutta hyvä uutinen on että kirja ehtii nyt ensi maanantaiksi Dubrovnikin runoiltaan.

48.7.=18.8.

18.8.2012 § Jätä kommentti

Vaikka nyt.fi ei Elokuu-nostossaan mainitse muita kuin minun nimeni, 12-edetessä homma tuntuu muuttuvan koko ajan yhteisöllisemmäksi.

Elokuun idea on tosiaan alun perin Mikaelin (ei minun!) keksimä – joskin otan kyllä itselleni kunniaa tuon idean kätilöitymisestä ja kehittymisestä nykyiseen muotoonsa. Kimmo on huhkinut mainostajille lähetettävän kirjeen kanssa ihan yhtä paljon kuin minä ja Mikael. Tutut ja tuntemattomat ovat ottaneet Elokuun edistämisen tehtäväkseen ja jakavat viestiä fb:ssä ja muualla.

Ja Heinäkuussa vielä paljon enemmän tekijöitä: kuvittajina debytoivat mm. Sirpan pojat Rasmus ja Walter, Virpin poika Oliver, Merin tytär Venla, Kimmon  pojat Elias, Oliver ja Eemil, Pilvin poika Wilho, Annan poika Eino, Anun tytär Saimi, Lijan veljenpoika Miska, ja Sonja, ja Hannan tytär Hilda (joku taisi unohtakin listasta)

Lisäksi Juho ei ole ainoastaan editoinut kirjan runoja, vaan myös osallistunut niiden kehittelyyn hyvin luovalla tavalla. (Olen itse aika väsynyt yksinkertaisesti tuottamaan tekstiä – en vaan jotenkin jaksaisi ”tehdä runoa loppuun”).Enkä varmasti saisi kuvia kirjaan ilman Kimmon skanneria ja Mikaelin apua itse skannaamisessa …

Nyt on runoihin tehty viimeiset muutokset, runot ja kuvat laitettu järjestykseen ja   kuvat skannattu. Huomenna tehdään siten kellon ympäri töitä (taitto vielä aloittamatta – mutta sisältö tuntuu nyt vihdoin olevan suhtkoht kunnossa).

46.7.

16.8.2012 § Jätä kommentti

Runoja muokattu Juhon kommenttien p0hjalta. Kävimme myös fb-chätissä yksityiskohtaista keskustelua muutamasta runosta.

Seuraavat työvaiheet:

1. printata teksti, lukea läpi, tehdä pieniä muutoksia
2. valita kuvat
2. järjestää tekstit ja kuvat
4. tehdä raakataitto / lisätä kuvat paikoilleen
5. hioa taitto
6. lähettää käsis vielä Juholle
7. tehdä viimeiset muutokset
8. Elina viimeistelee vielä kannen
9. laittaa Heinäkuu painoon

Heinäkuu on nyt saatava maanantaina painoon – ja sittenkin se todennäköisesti ei ehdi ensi torstain Glorian yön esitykseen. Mutta maanantaiksi 27.8. Dubrovnikin Pimeänä puhallan -iltaan on ehdittävä.

45.7.

15.8.2012 § Jätä kommentti

Olen ollut niin innoissani Elokuusta, että melkein unohtui että Heinäkuun pitäisi mennä tällä viikolla painoon ehtiäkseen Runokuuhun. Juholta tuli sunnuntaina erinomaisia edittejä sen loruihin. Pakko käydä siis sen kimppuu tiiviisti tänään ja huomenna.

(mut onpas tää nyt jähmeän jähmeää tänään)

39.7.

9.8.2012 § Jätä kommentti

Eilinen Heinäkuu-päivä venyi aika pitkälle tämän päivän puolelle. (ts. oli pakko nukkua välissä kolmen tunnin ”päiväunet”, kun eilen ei meinannut tulla kirjoittamisesta oikein mitään).

Sain kaikki tekstit yhteen tiedostoon ja tehtyä pieniä muutoksia niihin. Lähetin tekstit Juholle ja Lijalle.

Lisäksi: Heinäkuuhun tulee kuvitus – ystävien ja tuttujen lasten piirtämiä kuvia. Alla Virpi Alasen pojan Oliverin tosi hieno kaupunkikuva:

5.8. = 36.7.

5.8.2012 § Jätä kommentti

Elokuun tekeminen on käynnistetty. Paljon hitaampaa se tosin on kuin olisi osannut ajatella.

Kirja on tarkoitus koostaa eri yrityksille (ja mahdollisesti myös ihmisille myydyistä mainoksista). Idea syntyi joskus Mikaelin kanssa öiseen aikaan eikä kumpikaan meistä ihan tiedä kumpi sen keksi. Mikael taisi sanoa sen ensiksi ääneen, mutta jonkin minun pohdintani johdattelemana. Siksi teemmekin teoksen nyt yhteistyönä – ja se on muutenkin luonnollista, olemmehan aiemminkin kirjoittaneet / taiteilleet yhdessä.

(Mainostulot (miinus tekijänoikeuskorvausta vastaava osuus) testamenttaamme Poesialle – raha tulee suureen tarpeeseen)

Toistaiseksi olemme vasta ehtineet tehdä listaa mahdollisista mainostajista ja hioa tahoille lähetettävää sähköpostia. Lisätietoa / mainoshankintailmoitus seuraa todnäk huomenna, jahka saamme sen hiottua.

Elokuun toimittaa Eino (Einon kanssa käytiin jo viime viikolla hyödyllisiä keskusteluja Elokuusta).

Heinäkuu pitää sitten heti kohta laittaa jonkinlaiseen pakettiin – viime viikolla sen tekeminen katkesi ÄOL:n vuosipäivävalmisteluihin, Poesian Tallinnan matkaan ja sieltä tuliaisina tuotuun flunssaan.

Missä olen?

You are currently browsing the Heinäkuu category at 12.