Miten poetisoida tarvepainatus?

18.5.2013 § Jätä kommentti

12:n oli määrä olla tietynlaista ”tarvepainatus/ondemand”-taidetta – siis jollain lailla tutkia / poetisoida tekniikan mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Idea jatkokehittelystä / miten tuota tekniikkaa voisi mahdollisesti paremmin poetisoida: kirja, jonka jokainen exemplaari on jollain lailla erilainen kuin edellinen – painoksen (tai herranjeesus isbn-numeron) muuttaminen jokaiseen painettavaan kirjaan? – painoksen muuttaminen jokaista tilattavaa kirjaa varten siten, että jokaiseen kirjaan tulee eri omistus (omistettu aina uudelle ostajalle). Periaatteessa mahdollista, mutta rahtikulut tulisivat aika massiivisiksi…

Juri Joensuu: Menetelmät, kokeet, koneet, 2o12
Raisa Marjamäki: Katoamisilmoitus, 2010
 
 

 

Mainokset

310.5.

15.3.2013 § Jätä kommentti

Toukokuu tuli eilen painosta ja sitä myöten tusina täyteen.  (Joulukuu jo viime viikolla, mutta päätimme uutisoida molemmat päätöskirjat samaan aikaan). Nyt pitäisi enää tehdä tiedotetta ja sen jälkeen alkaa käsittää, mitä oikein tuli tehtyä.

Kustantamokin taitaa olla vähän väsynyt tähän projektiin: Kimmoa (joka alkuvuodesta oli innolla tekemässä tiedotetta jokaikisestä sarjan osasta) piti tänään oikein maanitella laittamaan Poesian feisbuukkiin maininta, että sarja on nyt täysi.

**

Tänään Kiasmassa kuljeskellessani tuli mieleen, että 12 kertoo myös siitä, mitä tapahtuu kun vain kirjoittaa mutta ei lue.Kuten lukupäiväkirjasta huomaa, loppuprojektista ei enää juurikaan luettu (ja vähäistä se oli alkuvuonnakin). Aikaa ja voimia tuntui loppuvaiheessa olevan vain 1. suoraviivaiseen tekemiseen ja tuottamiseen 2. televisiosarjojen katseluun 3. jossain vaiheessa bilettämiseen 4. löhöämiseen.

Silja ja Leena varoittelivat joskus syksyllä, että ihminen voi kirjoittaa itsensä tyhjiin. Nyt kyllä tuntuu että olen touhunnut ja elänyt itseni aika tyhjäksi: siis tunnen ihan sisälläni ja ympärilläni jonkinlaisen kulhomaisen muodon: sillä lailla että minussa on pyöreä ja ontto tila, joka humisee – sellainen huimaava pöpperö ja epätarkkuus (mutta sillä lailla että kulhon reunat ovat aika haperot, helposti läpäistävissä ja tuntuu myös jonkinlaista värinää, aivan kuin jotain suuntaa hyvin alustavasti arvailevaa)

Ja tyhjyys on kovin vastaanottavaista – se tuntuu aivan hinkuvan uutta sisältöä.  Menen takaisin lukemaan.

81.9.= 50.10.

19.11.2012 § 9 kommenttia

Fiskars:

Aion tänään kirjoittaa sikanaan (yritän kolmea runoa, huh) Lokakuuta ja kiriä edes vähän. Syyskuun ns. viimeinen runo olisi tuossa. Sitten täytyy varmaan nyt vihdoin kommunikoida Miian kanssa / alkaa lisätä runojen väliin tekstimateriaalia yms. Mut ensin ne Lokakuun runot.

81.9.

Yhtäkkiä näin kasvoiltasi valuvan miehen
parta kuin naava kuusen runkoa pitkin.
Tämäkin kirkko oli uimahalli Neuvostoliiton aikoihin
Nuoren Voiman Liiton Miten Nie tzsch kirjoitetaan salonki
kahden ja kolmenkympin välillä imimme toisistamme
sen mikä itseltämme puuttuu: sinä pitämään itsestäsi kiinni
ja minä ratkomaan sen irti. Seuravaksi on maanantai,
ikkunassa sirittävä päivänpaiste luopumisen sijaan
haalia lisää
seuraavaksi opittava omansa uudestaan. Olemaan kunnolla
                           vähän niin kuin syödä janoonsa
 
 
Eeva Kilpi: Kuolinsiivous, 2012
Tarja Roinila ja Jukka Koskelainen (toim.): Katu kadulta taivaaseen. Puoli vuosisataa Espanjan runoutta.

74.9.= 43.10.

13.11.2012 § Jätä kommentti

Tänään eka hyvä (hyvältä tuntuva) kirjoituspäivä aikoihin. Pääsin vasta eilen työskentelyn kannalta suotuisampaan tilapäisasumukseen ja oudosti nähtävästi se heti auttoi. Joskus tuntuu, että voidaakseen kunnolla kirjoittaa, tarvitsisi oman yksityisen sängyn – tai ainakin että saa herätä  sosiaalisuudettomassa tilassa.

74.9.
 
ois uusinta muttei jaksais, en mäkään kyllä jaksais
on ollut kaikenlaista viivästystä, muutettu edestakaisin
öitä ja aamuja. univelasta toipuminen kestää
ja sinun raivostuttava itsepäisyytesi silhuettina
erottuu korkeana radiotorni, sisäilma sakeaa
enkä ole oikein tyytyväinen juuri nyt
ja vaikka pinnat nurkkia myöten putsattu
vesistöt jo ennestään huonossa kunnossa kuin
paksu kerros meikkiä hikisen kalvaan ihon
huonoa elämää viettävien elinten päällä
mutta onneksi yhdestä nurkasta vetää. Reitti kiertää
subjektia kuin autotie vuorta paksuntaen häntä
ja nyt minä asetun tähän keskelle ja annan paksuuntua
ei millään pahalla muttei millään hyvälläkään
 
Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä
Kari Aronpuro: Retro
 

33.9.= 3.10. = 64. 8.

3.10.2012 § 1 kommentti

 
33.9.
 
Mikä kaikki täällä on rakkautta,
mene suoraan sitä kohti. Minun aamuni on ihana ja minun.
                olla ja sotata. Enkä
muistanut kertoa että löysin universaalin oven
josta lähtee mm. polku ja puro kohti kumpuilevaa taustaa,
pöytälasiulappaa valaisee pittoreski majakka ja juuri nyt
tulee uutukainen kausi, kauniisti ripustettu
kuin kuu eikä puute kasva siinä keskellä vaan
vuohet.                           Miten niin vuohet?  ei, vaan
kaikki suunnat, ne tulevat
lahjoja norjissa käsissään, lahjoja, lahjoja, lahjojen lahjoja
ojennellen ja
pyörittelevät kampauksen erikoiseksi myttyräksi
istummeko silloin pöydissä joissa on valkoiset pöytäliinat,
se olisi hauskaa, niin on myös
kaadettu vaahteranlehtikasa, minä itse olen sen kaatanut,
ehkä sekin on rakkautta, sillä siinä on niin kaunis valo ja
se pitää niin paljon hauskaa kuin on mahdollista.
 
 
Pauliina Haasjoki: Hiukset (julkaisematon käsikirjoitus)

21.9.

21.9.2012 § Jätä kommentti

21.9.
 
Varoittava esimerkki:
”Antautumista, antautumista”
(Heidi Liehu) tänään piti harjoitella
limaa,  mutta kun lakkasin kynnet noita aktivoitui
=
ei oma itse.
se on jonkilaista kiipeämistä kulmikkain lyönnein
ilmatikkaita nenän, kyynärpäiden
ja hartioiden nokat samaan suuntaan.
Kaikki ilmansuunnat laajentavat selkää,
kuuntelen multaa ja
sisältä olen tyhjä, epähunajainen.
Päivän mitaksi riittäisi:
pitkä kävely, vähän lukemista, Point Pleasant.
 
 
Näppäimistöön jää helposti kiinni.
Minä olen onnellinen kun puhuit
todennäköisesti sunnuntaista.
Rakastettava astianpesukone
oli aika mikä tahansa
sen järjellisyys.
Sinä meistä käytät sitä.
Minä meistä lämmitän herneet.
 
 
Oscar Rossi & Tiia Strandén (toim.): Tämä ei ole fiktiota, 18 pohjoismaista nykyrunoilijaa, Teos 2007.
 
 
 
 
 

20.9. = 50.8.

20.9.2012 § Jätä kommentti

Eilen kaamean aikaansaava kirjoituspäivä, tänään ei niin (mainosrunojen osalta). En meinaa saada Ruohonjuuren runoa kirjoitettua.

20.9.
 
Saada aikaan: saada ujutettua sinne jotain
kolmiulotteista
kuin savimöykky yrittäisi kiivetä
käynnissä olevaan expresskaruselliin – pelottaa myös
onnistua siinä. Joko kovalla nopeudella
juosten sen kanssa peräkanaa, niin kuin aika muka olisi kana
tai hitaasti johtoja asetellen kuin Mikael Brygger.
kokea sen läikkyvän kuperassa ruumiissaan
-12,75 dioteria ja vaikka pimeys onkin joka päivä pimeämpää
ja siitä huolimatta että elämme kahden pimeyden välissä
juuri siitä nautimme eniten kuin peiton alaisista televisioista
 
 
Sopor Aeternus & The Ensemble of Shadows: Les Fleurs du Mal
 
 
 
 

Missä olen?

You are currently browsing the Lukupäiväkirja category at 12.