Konseptin pohja – minne se putosi?

21.11.2012 § 1 kommentti

Olen tietoinen siitä, että 12 on tietyllä tavalla vesittynyt, mennyt pieleen. Näkyvintä on tietysti kirjojen myöhästyminen. Se on kuitenkin vain osa ongelmaa. Kuitenkin eniten olen epäonnistunut mielestäni siinä, miten olen elänyt tämän vuoden. 12:n piti olla ihmiskoe – elämäni piti olla vuoden ajan alisteinen projektille. Käytännössä kuitenkaan juuri mikään ei ole muuttunut. Elämä ja taide ovat suunnilleen yhtä sekaisin keskenään kuin ennenkin – mutta eivät oikeastaan yhtään sen enempää tai millään uudella tavalla. Käytännössä en ole elänyt projektin ideaa sillä syvällisyydellä kuin idea olisi edellyttänyt. En ole tehnyt tätä koska A) en ole uskaltanut ja B) minua ei ole huvittanut.

A.

En ole uskaltanut, koska olen kiinni niin monissa asioissa, joiden ylläpitäminen tuntuu elintärkeältä. En ole uskaltanut olla osallistumatta kirjallisiin ja vähemmän kirjallisiin rientoihin. En ole uskaltanut sanoa ei. En ole uskaltanut upota omiin juttuihini, koska viime kädessä olen pelännyt jääväni yksin.

En myöskään alkuvuodesta uskaltanut heittäytyä kirjoittamiseen koko olemuksellani, koska pelkäsin toisaalta että pää ei kestäisi jatkuvaa ylikierroksilla oloa. Mutta ennen kaikkea pelkäsin sitä, että onnistuisin: että tosiaan pystyisin kirjoittamaan kirjan kuukaudessa / 12 kirjaa vuodessa. Kuka minä silloin olisin? Pelko siitä että riistäytyy jonnekin muiden ihmisten tavoittamattomiin – nähtävästi lopulta tässäkin yksinjäämisen pelko.

B.

Hyvin varhaisesta vaiheesta asti mukana ollut tunne siitä, että oikeastaan minua ei hirveästi huvita koko tämä pelleily.  Että minua huvittaisi enemmänkin elää (toukokuusta lähtien joku minussa on koko ajan sanonut: nyt ansaitset lomaa, lomaa ja lisää lomaa). Sen sijaan että taide (tai ehkä pitäisi pikemminkin sanoa TYÖ) olisi asettanut ankarat raamit elämälle, T & E ovat koko ajan pyrkineet ottamaan etäisyyttä toisiinsa.

Kaiken maailman vapaa-ajan, ihmisten ja itseni arvo on koko ajan noussut silmissäni. Ennen kaikkea aika on tullut niin konkreettiseksi ja niin suureksi arvoksi.

En varsinaisesti mokannut 12 (tai sen ankaruutta) sen takia etten olisi pystynyt tähän – en koskaan uskaltautunut oikeastaan edes niille rajoille, joilla pystyminen tai kaatuminen tulisivat vastaan. Minua ei huvittanut mennä sinne saakka, tai ainakaan pysyä siellä kovin kauaa.

C.

Nyt on 21.11.2012 (vaikka tietysti voi aina väittää muuta). Mitä voi tehdä?

No kirjoitan nyt joka tapauksessa nämä roikkuvat kirjaset valmiiksi. Teen tämän pinnallisesti tai vähemmän pinnallisesti, melko sama tässä vaiheessa. Voi olla (ja luulen että niin käy), että rohkaistun viimein vähän uppoamaan, heittäytymään, altistumaan, pistämään itseäni likoon, kun vuosi alkaa lähestyä loppuaan. Laiva vuotaa, mutta se on jo ja yhä merellä.

TYÖSUUNNITELMA JA AIKATAULU

Lokakuun osalta keksin toissapäivänä Fiskarsissa hyvän tavan lopettaa kirja. Eka versio valmistuu perjantaihin mennessä. Syyskuun osalta lupasin että Miia saa maanantaihin mennessä koko käsiksen. Marraskuun osalle on hätäsuunnitelma. Joulukuu pitäisi päästä aloittamaan melkein joulukuun alussa. Toukokuun aion saada valmiiksi Tammikuun loppuun mennessä. En usko että 12-antologia, joka kokoaa kaikki 12:n osaset yksiin kansiin on enää mielekäs hanke. Sen sijaan luulen, että kirjoitan jonkinlaisen proosan ja esseen välissä olevan teoksen, jonka alaluvut on otsikoitu tämän blogin asiasanojen mukaan. Kirjan nimeksi tulisi 12. Välillä ajattelen, että varsinaisesti kirjoitan jo jollain tasolla sitä kirjaa.

ps.

Ehkä puhe epäonnistumisesta on vähän valheellista, koska jollain tasolla olen pysytellyt niin pinnassa, että en ole edes yrittänyt. Olen vain jotenkin yrittänyt selvitä (ehjin nahoin?)

74.9.= 43.10.

13.11.2012 § Jätä kommentti

Tänään eka hyvä (hyvältä tuntuva) kirjoituspäivä aikoihin. Pääsin vasta eilen työskentelyn kannalta suotuisampaan tilapäisasumukseen ja oudosti nähtävästi se heti auttoi. Joskus tuntuu, että voidaakseen kunnolla kirjoittaa, tarvitsisi oman yksityisen sängyn – tai ainakin että saa herätä  sosiaalisuudettomassa tilassa.

74.9.
 
ois uusinta muttei jaksais, en mäkään kyllä jaksais
on ollut kaikenlaista viivästystä, muutettu edestakaisin
öitä ja aamuja. univelasta toipuminen kestää
ja sinun raivostuttava itsepäisyytesi silhuettina
erottuu korkeana radiotorni, sisäilma sakeaa
enkä ole oikein tyytyväinen juuri nyt
ja vaikka pinnat nurkkia myöten putsattu
vesistöt jo ennestään huonossa kunnossa kuin
paksu kerros meikkiä hikisen kalvaan ihon
huonoa elämää viettävien elinten päällä
mutta onneksi yhdestä nurkasta vetää. Reitti kiertää
subjektia kuin autotie vuorta paksuntaen häntä
ja nyt minä asetun tähän keskelle ja annan paksuuntua
ei millään pahalla muttei millään hyvälläkään
 
Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä
Kari Aronpuro: Retro
 

70.9.= 39.10.

9.11.2012 § Jätä kommentti

Joka kerta melkein sama lopputulos:  tunne siitä ettei aikaa ole vie kirjoittamisesta ilon ja mielihyvän –  kirjoittamisen nautinto liittyy jollain lailla kirjoittamisen ajallisuuteen? Kirjoittaminen on ikävää ja tylsää jos siihen ei saa upota (unohtua?).

Jotenkin vähän mitähän tästä nyt hittovie apua en jotenkin osaa sisuuntua edes.

Lokakuun kanssa olen jumittunut runoon 19, jossa ajattelin käyttää sanaa EI. Olen nyt neljä päivää yrittänyt saada kiellosta jotain aikaiseksi, mutta ei jotenkin onnistu. Vaikka ei on ehkä vieläkin tärkeämpi rakkaussana kuin kyllä.

Miian ehdotus muistikirjamaisen päiväkirjamaisen muun tekstimateriaalin lisäämisestä Syyskuuhun luonnosmaisia runoja ryhdistyttämään. En ole vielä tänään ehtinyt kirjoittaa runoa, mutta tälle päivälle sopivaa tekstimateriaalia …

70.9.

Aurinko nousee tänään Helsingissä kello 8:05 Aurinko laskee tänään Helsingissä kello 16:03
Päivän pituus 7 tuntia 58 minuuttia – Yön pituus 16 tuntia 2 minuuttia.

Väsynyt kuin sänky
särky kiertää päätä
matala sohvapöytä joka muistuttaa
ruumiinavausta kasautuu
vyötärölle hengitystään
pidättää lyhytnaamainen
poliisi Derrickistä

35.10.=66.9.

5.11.2012 § Jätä kommentti

Jähmeää. Jähmeää.  (kaukana kirjoittamisen nautinnosta, sen sijaan elämisen nautinto ja ajan vaaliminen on koko ajan lisääntynyt)

 
66.9.
 
Mistä päin sinä olet tullut
ja miten asuminen onnistuu
kun asumusta reunustaa pimeä lakoninen sade kuin
ullakko Tuttua ihmistä katsottaessa silmät enemmänkin peittävät
kynttilä nurkassa antaa koko hommalle rytmin
 tarvitaan vain jotain kasvavaa
ja hiukan tyhjää jotta tästäkin loukosta
saadaan uuden maalarinvalkoisen eteinen 
 

48.7.=18.8.

18.8.2012 § Jätä kommentti

Vaikka nyt.fi ei Elokuu-nostossaan mainitse muita kuin minun nimeni, 12-edetessä homma tuntuu muuttuvan koko ajan yhteisöllisemmäksi.

Elokuun idea on tosiaan alun perin Mikaelin (ei minun!) keksimä – joskin otan kyllä itselleni kunniaa tuon idean kätilöitymisestä ja kehittymisestä nykyiseen muotoonsa. Kimmo on huhkinut mainostajille lähetettävän kirjeen kanssa ihan yhtä paljon kuin minä ja Mikael. Tutut ja tuntemattomat ovat ottaneet Elokuun edistämisen tehtäväkseen ja jakavat viestiä fb:ssä ja muualla.

Ja Heinäkuussa vielä paljon enemmän tekijöitä: kuvittajina debytoivat mm. Sirpan pojat Rasmus ja Walter, Virpin poika Oliver, Merin tytär Venla, Kimmon  pojat Elias, Oliver ja Eemil, Pilvin poika Wilho, Annan poika Eino, Anun tytär Saimi, Lijan veljenpoika Miska, ja Sonja, ja Hannan tytär Hilda (joku taisi unohtakin listasta)

Lisäksi Juho ei ole ainoastaan editoinut kirjan runoja, vaan myös osallistunut niiden kehittelyyn hyvin luovalla tavalla. (Olen itse aika väsynyt yksinkertaisesti tuottamaan tekstiä – en vaan jotenkin jaksaisi ”tehdä runoa loppuun”).Enkä varmasti saisi kuvia kirjaan ilman Kimmon skanneria ja Mikaelin apua itse skannaamisessa …

Nyt on runoihin tehty viimeiset muutokset, runot ja kuvat laitettu järjestykseen ja   kuvat skannattu. Huomenna tehdään siten kellon ympäri töitä (taitto vielä aloittamatta – mutta sisältö tuntuu nyt vihdoin olevan suhtkoht kunnossa).

26.6. = 47.5.

26.6.2012 § Jätä kommentti

Edelleen sitä tekstirihmaa:

mukaan tuli jotain Rion kokouksen jälkipuintia: jossain vaiheessa, hyvin pian olisi olennaisempaa alkaa toimia / pitää kauheeta mekkalaa sen sijaan että keskittyy omaan kirjoittamiseensa ja omaan elämäänsä, ostelee uusia kenkäpareja ja unohtaa valot päälle yöksi. Uskoni yksilön valintojen avulla vaikuttamiseen meni jo aikoja aikoja sitten. Nyt muka ei enää muuta sitten olisi.

Mitä enemmän puhutaan biosfäärin muuttumisesta yms yms, sitä enemmän ihmettelen minkälainen laji ihminen oikein on. Yksilön aavisteleva haparoiva tieto (ahdistus) omasta kuolevaisuudestaan ja kaikki nämä proteesit: laajentumat, välineet, kojeet, rakennukset. Muutoksen jarruttaminen on nähtävästi jotenkin biologisesti mahdotonta (niin kuin on lopulta mahdotonta tajuta kuolevansa, on  ehkä vieläkin mahdottomampaa tajuta että tämä ikuinen maailma jota piti viljellä ja varjella, lisääntyä ja täyttää, saattaa hyvinkin olla kohta pilalla: tämän mahdottomuuden huomaa ihan kaikesta, esimerkiksi siitä miten uutisten herättämät kauhut ovat vain pieniä kavahduksia jotka eivät johda mihinkään ja sitten taas palataan huolehtimaan omista asioista).

Kaiken pitäisi muuttua? Pitäisi t0imia omaa luontoaan vastaan? (mutta siihen on kai ihmisellä jonkinlainen mahdollisuus, tämän haparoivan ja epäuskoisen tiedostamisen takia). Ajattelen että ainoa toivomme on Internetissä ja ihmisen taipumuksessa toimia mimeettisesti (että mallista ihminen toimii myös itseään vastaan)

Kirjoitin tämän vaikka tuntuu etten tiedä enkä hahmota asioita tarpeeksi. Jotenkin tuntuu ettei oo myöskään varaa olla kirjoittamatta edes tätä.

2.6. [= 33.5.]

2.6.2012 § Jätä kommentti

Lähetin yöllä Lijalle ja Aksulle sen onnettoman Toukokuu-mössön, jonka läimin eilen taitto-ohjelmaan.

Olen jotenkin ihan loputtoman väsynyt siihen, että pääsen aloittamaan uutta kuuta vasta kuun loppupuolella ja muutenkin en vaan jaksaisi nyt juuri oikein kirjoittaa. Lisäksi Toukokuu tuntuu pakkopullalta – ts. mun sisäiset vastustukset juuri nyt aika kovalla (vrt. taannoinen Tuli&Savu-kirja, jonka tekeminen kesti ja kesti ja jota ei millään meinattu saada valmiiksi)

Siksi jätän Toukokuun hetkeksi hautumaan (käytännössä tekisi niin mieli pitää vapaaviikonloppu) ja aloitan jo Kesäkuuta (yritän kirjoittaa ilman sanoja, itse asiassa myös ilman kirjaimia):

Tähän mennessä kokemus tuntuu osoittavan, että kuukaudessa ehtii jonkinlaisen kirjan runnoa kasaan, mutta jos aika siitä yhtään vähenee ollaan ongelmissa. Eli: Toukokuu saa nyt muhia siellä takana (vaikka se valmistuisi lokakuussa, se ei periaatteessa ole kai ongelma… kunhan Lija saa esitykselleen jotain materiaalia) – loin Kesäkuulle oman word-tiedostonsa

(jos siis tää toissapäivänä mieleen tullut vanha idea viivakirjasta toimii, kirja on pakko taittaa ja tehdä alusta loppuun microsoft wordilla …)

Ilmeisesti tämä oli ainakin mulle oikea päätös, koska pääsin heti vauhtiin Kesäkuun ”kirjoittamisessa”.

Missä olen?

You are currently browsing the Reunahuomautuksia category at 12.