24.4.

24.4.2012 § Jätä kommentti

Huhtikuu etenee kuin juna, sanoin eilen Kristianille. Sapluuna

(aukeama jaettu neljään osaan: yksi piste (=1 sana), yksi viiva (2 sanaa), yksi kolmio (=3 sanaa) ja yksi neliö (4 sanaa), ensin kirjoitetaan pisteet (ekat versiot on nyt valmiina): seuraavalla kierroksella viivat pisteiden perusteella (siis erilaisten runollisten käännöksien  leikkausten tms avulla), sitten kolmiot pisteiden ja lopuksi neliöt kolmioiden pohjalta) ,

jonka Mikaelin avustuksella tai kanssa (vaikea erottaa kuka kehitteli ja kuka kommentoi) lauantaina kehittelin/kehittelimme ainakin tuntuu generoivan varsin suurella varmuudella kirjaa. En tiedä tuleeko siitä ”hyvä”, mutta se ainakin tulee.

Kiitetty olkoon toimittajien välinen kilvoittelu – jatkakaa sitä – se pitää rimaa yllä.

Ajan rajaamiseen liittyvä tarkkuus ajankäytöstä: jonkinlainen korostettu tietoisuus ajan vähyydestä –>  yksityiselämästä kiinnipitämisen hanakkuus.

V.S.Luoma-aho: Remora, Poesia 2011.
Harry Salmenniemi: Runojä, Otava 2011.  

Kristian Blomberg: Editoinnista

17.2.2012 § 3 kommenttia

Toisinaan, miettiessäni käsikirjoitusten toimittamista, otsalohkooni on alkanut ilmestyä vielä jäsentymättömiä analogioita parkouriin. Parkourissa kaupunkitilaa käytetään sen tarkoitusten vastaisesti: kulkuväyliksi aiotut tasot hylätään, esteitä ja liikkumisen kannalta mahdottomia tiloja valjastetaan liikkumiseen. Tutkitaan rakenteiden mahdollisuuksia, mutta ei pelkästään niiden itsensä vuoksi.

*

Parkourissa on mahdollista edetä, päästä perille. Paul Valéryn klassisessa jaottelussa se asettuisi tanssin ja kävelyn väliin.

*

Olen aina nauttinut mahdollisuudesta toimittaa ja hovilukea runoutta, erilaisia runouksia, jopa enemmän kuin valmiita teoksia. Toimittaminen sallii sellaisia lukuasentoja, joihin en koe voivani ajautua painokoneen ikuistaman tekstin äärellä.

*

Lukeminen, josta nyt puhun, kohtaa valmiissa tekstissä jonkin lähes metafyysinen esteen. Mikäli tekstiä ei voi enää muuttaa, en osaa lukea sitä kaikkiin suuntiin laajenevan uteliaisuuden vallassa. Valmiissa kirjassa koenkin mielihyvää tekstin ehdottamissa puitteissa, tekstin mahdollisuuksille antautuen. Ero on pieni, ero nautinnoissa on pieni, mutta juuri pienet erot ovat omituisen painokkaita (”missä on pienin määrä eroa, on suurin määrä merkitystä”).

*

Valmiille tekstille ei myöskään esitä – ihan jo eettisistä syistä – sellaisia kysymyksiä tai haasteita, joihin se ei voi enää vastata. – ”Millainen sinä olisit, jos tekstihahmosi olisi toisenlainen?”

*

Edellinen pätee lukemiseen, ei niinkään kirjoista käytävään keskusteluun, jossa yksilöidyt kirjat antavat mahdollisuuden kertoa mitä kulloinkin tarkoitetaan.

*

On tarpeetonta romantiikkaa kutsua kirjoittajan ja toimittajan välistä suhdetta ”seikkailuksi”, vaikka sanaan littyvät viittaukset yhteiseen kokemukseen, luottamukseen ja yhteisiin salaisuuksiin ovatkin houkuttelevia.

*

Quest-rakenne olettaa, että matkan jälkeen palaa takaisin jokin käyttökelpoinen palkinto hallussaan. Vaurautta, ihmeellistä viisautta, prinsessa. Ystävien käsikirjoitusten kommentointi kyllä opettaa, mutta yleensä jotain sellaista mitä ei voi tai halua itse hyödyntää. Se, mitä toimittaja tai kirjailija prosessin aikana oppii, pitäisi käyttää aina kuhunkin käsikirjoitukseen.

*

Toimitettavasta tekstistä voi toki kehkeytyä uusia prosesseja, mutta niihin liittyviä taitoja on puolestaan opeteltava muualla. Kirjoitettava. Ja vihdoin löydettävä myös tuolle kirjoitukselle toimittaja.

*

Toimittamisen yksi malli: altistaa itseään, antaa itselle vieraan runouskäsityksen vahvistua omassa tajunnassa sen verran, että ymmärtää sitä, että myöntää sen kanssa käytävän keskustelun olevan dialogia, ei pyrkimystä muokata kommentoinnin alla olevaa käsikirjoitusta omien ihanteidensa mukaiseksi.

*

Toimittamiseen on toinenkin malli, jonka mahdollisuudet kiehtovat mutta joka ei olisi tullut mieleenkään Henriikaan Tammikuun yhteydessä. Olemme vaihtaneet siitä ajatuksia Tytti Heikkisen kanssa, ja toivonkin että hän ehtisi jossain vaiheessa kirjoittaa siitä tarkemmin. Kyse on tuottajatyyppisestä toimittamisesta, jossa tekstiin rakennetaan tai jopa päällekirjoitetaan ”läskit soundit” tai jokin muu kyseisen tuottajan signatuuri. Produced by.

*

Minusta on kiinnostavaa, ettei jälkimmäistä tehdä, ei ainakaan runopiireissä, vaikka tunnen useitakin kirjoittajia joilla olisi eväitä tuonlaiseen tuottamiseen. Ehkä kyse on kuitenkin siitä, sen vaalimisesta, mistä kirjoittaessa ja lukiessa saa eniten nautintoa.

*

Ilmaan piirtyy savua, suhteessa edelliseen tai muuten vain: onko käsitteellisen kirjoittamisen ja käsitteellisen kirjallisuuden tarjoamat nautinnot ehkä sittenkin erilaisia..

30.1.

31.1.2012 § Jätä kommentti

En melkein koskaan pysy deadlinessa, paitsi silloin kun opetan. Opetustöissä olen joutunut myös vetämään mutkia suoriksi ja pärjäämään niillä (varsin puutteellisellakin) tiedoilla, jotka olen ehtinyt hankkia.

Tammikuun lopun lähestyminen saa minut toimimaan hyvin vastaavalla tavalla: tekstiä on riittävästi ja se on uskoakseni suht koht hyvää. Tämä riittää minulle tältä kuulta: deadlinen mukanaan tuoma helppous / mistä aita on matalin.

Olen ollut tänään yhteydessä taitosta (fontin koko, riviväli) Elinaan, joka on suunnitellut 12:n kirjoille  sarjallisen graafisen ilmeen sekä Karoon, joka antoi upean polaroidkuvansa Tammikuun kanteen. Lisäksi tapasin mm. Teemua Juttutuvassa. Tämän tapaamisen jälkeen syntyi ajatus kääntää toimittajan ja tekijän roolit päälaelleen siinä kuussa, kun Teemu toimii kustannustoimittajana: ts. Teemu toimiikin kirjailijana ja minä toimitan hänen kirjansa.

Missä olen?

You are currently browsing the Toimittajan mietteitä category at 12.