Konseptin pohja – minne se putosi?

21.11.2012 § 1 kommentti

Olen tietoinen siitä, että 12 on tietyllä tavalla vesittynyt, mennyt pieleen. Näkyvintä on tietysti kirjojen myöhästyminen. Se on kuitenkin vain osa ongelmaa. Kuitenkin eniten olen epäonnistunut mielestäni siinä, miten olen elänyt tämän vuoden. 12:n piti olla ihmiskoe – elämäni piti olla vuoden ajan alisteinen projektille. Käytännössä kuitenkaan juuri mikään ei ole muuttunut. Elämä ja taide ovat suunnilleen yhtä sekaisin keskenään kuin ennenkin – mutta eivät oikeastaan yhtään sen enempää tai millään uudella tavalla. Käytännössä en ole elänyt projektin ideaa sillä syvällisyydellä kuin idea olisi edellyttänyt. En ole tehnyt tätä koska A) en ole uskaltanut ja B) minua ei ole huvittanut.

A.

En ole uskaltanut, koska olen kiinni niin monissa asioissa, joiden ylläpitäminen tuntuu elintärkeältä. En ole uskaltanut olla osallistumatta kirjallisiin ja vähemmän kirjallisiin rientoihin. En ole uskaltanut sanoa ei. En ole uskaltanut upota omiin juttuihini, koska viime kädessä olen pelännyt jääväni yksin.

En myöskään alkuvuodesta uskaltanut heittäytyä kirjoittamiseen koko olemuksellani, koska pelkäsin toisaalta että pää ei kestäisi jatkuvaa ylikierroksilla oloa. Mutta ennen kaikkea pelkäsin sitä, että onnistuisin: että tosiaan pystyisin kirjoittamaan kirjan kuukaudessa / 12 kirjaa vuodessa. Kuka minä silloin olisin? Pelko siitä että riistäytyy jonnekin muiden ihmisten tavoittamattomiin – nähtävästi lopulta tässäkin yksinjäämisen pelko.

B.

Hyvin varhaisesta vaiheesta asti mukana ollut tunne siitä, että oikeastaan minua ei hirveästi huvita koko tämä pelleily.  Että minua huvittaisi enemmänkin elää (toukokuusta lähtien joku minussa on koko ajan sanonut: nyt ansaitset lomaa, lomaa ja lisää lomaa). Sen sijaan että taide (tai ehkä pitäisi pikemminkin sanoa TYÖ) olisi asettanut ankarat raamit elämälle, T & E ovat koko ajan pyrkineet ottamaan etäisyyttä toisiinsa.

Kaiken maailman vapaa-ajan, ihmisten ja itseni arvo on koko ajan noussut silmissäni. Ennen kaikkea aika on tullut niin konkreettiseksi ja niin suureksi arvoksi.

En varsinaisesti mokannut 12 (tai sen ankaruutta) sen takia etten olisi pystynyt tähän – en koskaan uskaltautunut oikeastaan edes niille rajoille, joilla pystyminen tai kaatuminen tulisivat vastaan. Minua ei huvittanut mennä sinne saakka, tai ainakaan pysyä siellä kovin kauaa.

C.

Nyt on 21.11.2012 (vaikka tietysti voi aina väittää muuta). Mitä voi tehdä?

No kirjoitan nyt joka tapauksessa nämä roikkuvat kirjaset valmiiksi. Teen tämän pinnallisesti tai vähemmän pinnallisesti, melko sama tässä vaiheessa. Voi olla (ja luulen että niin käy), että rohkaistun viimein vähän uppoamaan, heittäytymään, altistumaan, pistämään itseäni likoon, kun vuosi alkaa lähestyä loppuaan. Laiva vuotaa, mutta se on jo ja yhä merellä.

TYÖSUUNNITELMA JA AIKATAULU

Lokakuun osalta keksin toissapäivänä Fiskarsissa hyvän tavan lopettaa kirja. Eka versio valmistuu perjantaihin mennessä. Syyskuun osalta lupasin että Miia saa maanantaihin mennessä koko käsiksen. Marraskuun osalle on hätäsuunnitelma. Joulukuu pitäisi päästä aloittamaan melkein joulukuun alussa. Toukokuun aion saada valmiiksi Tammikuun loppuun mennessä. En usko että 12-antologia, joka kokoaa kaikki 12:n osaset yksiin kansiin on enää mielekäs hanke. Sen sijaan luulen, että kirjoitan jonkinlaisen proosan ja esseen välissä olevan teoksen, jonka alaluvut on otsikoitu tämän blogin asiasanojen mukaan. Kirjan nimeksi tulisi 12. Välillä ajattelen, että varsinaisesti kirjoitan jo jollain tasolla sitä kirjaa.

ps.

Ehkä puhe epäonnistumisesta on vähän valheellista, koska jollain tasolla olen pysytellyt niin pinnassa, että en ole edes yrittänyt. Olen vain jotenkin yrittänyt selvitä (ehjin nahoin?)

Mainokset

Monesko päivä ja mitä kuuta

13.5.2012 § 2 kommenttia

Hesarin tänään julkaistussa jutussa on kuva, jossa näytän väsyneeltä ja turvonneelta sammakolta. Vähän pelästyin tuota kuvaa. Onkohan se nyt sitten jonkinlainen tämän kokeen resultaatti vai liittyykö muuhun? Olenkohan väsyneempi kuin tajuankaan?

Jutun ensimmäisen sanan (Ahdistus) pitäisi olla pikemminkin kysymys: Onko tässä mitään järkeä? (ideaa, syvempää): Vai alkaako näyttää pahalta jo nyt? Alanko näyttää pahalta?

(Väsymyksessä inhottavinta on se, ettei se ilmene sellaisena jalona, ylväänä uupumuksena ja kirkkaana riutumisena kuin toivoisi. Vaan kompasteluna ja ruumiin kuvan muutoksina. Tulee mieleen makaaberi sitaatti Joulupaastosta ”Lisäsivät leipää, ylistetty olkoon Herra. Kun Ljosa se jo alko turpoomaan”.)

(Ahdistus on itse asiassa tosi väärä sana: pikemmin ahdistumattomuus. Outo ahdistumattomuus.)

Jotenkin ajatus lomasta lomasta lomasta, ja sitten samalla: sitä ei tule, ei ole odotettavissa.

On vielä toki kepulikonsteja: pyytää runoilijoita lahjoittamaan tai myymään runojaan esim. Kesäkuun kirjaan tai teettää se jollain toisella. Tästä puhuttiin mm. Karrin ja Pauliinan kanssa eilen. Ja sitten se ajatus ettei avaa tietokonetta kuukauteen (mutta  sen olen varannut heinäkuulle) – nähtävästi tarvitsisin lomaa jo ennen sitä. Oisko ok, että käyttäisin tämän äärimmäisen keinoni jo nyt? Jos lupaan että en kirjoita koko kesäkuussa yhtään runoa? (Todnäk myöhästyvän Toukokuun lisäksi?)

Nähtävästi 12:sta on tulossa tällainen ”kepulikonstista-kepulikonstiin”-sarja.

Missä olen?

You are currently browsing entries tagged with kepulikonstit at 12.