15.2.

15.2.2012 § 1 kommentti

Tuli taas mieleen lisää oikaisemisen mahdollisuuksia.

Voisikohan tätä ja tuota  inhi98mi9llinen tekihä ”runoa” käyttää Helmikuussa? Ne on molemmat vähän höpsötteleviä Helmikuuhun mutta muodostaisivatko ne yhdessä jonkinlaisen riittävän kokonaisuuden? Mitä ajattelee Harry? Voisko tyhjyyden korvata höpsöydellä? Tai että olisi sekä tyhjää että höpsöä? Mutta kärsiikö ideoiden kirkkaus?

”tää Helmikuu tuntuu vaativammalta kuin Tammikuu : teen vähän kaikkia tekstejä samaan aikaan eikä mikään oo valmista, ja tuntuu että on myös pakko suostua joidenkin tekstien osalta siihen että ne valmistuvat hitaasti, siksi haalin niin paljon vanhoja tekstejä mukaan. Lisäksi ajattelin karkausvuoden kunniaksi varastaa pari päivää maaliskuun alusta helmikuuhun.”

Mainokset

8.2.

8.2.2012 § Jätä kommentti

Kirjoittamisessa on kyse mielen hallinnasta. Milloin kannattaa kirjoittaa, ja miten.

Huomaan työskenteleväni ja olevani nyt koko ajan hieman jarrut päällä. En ihan uskalla heittäytyä tähän puuhaan – tai halua. Toimin jotenkin oudon maltillisesti. Pelkään ylikierroksia, ts. sitä että ajaisin itseni jotenkin ihan yli ja mitä siitä syntyisi. En normaalisti pelkää tällaisia. En normaalisti totea, että ”okei. 43 sivua. ihan hyvä”

Kirjat peittyvät toisiinsa: yksittäisen kirjan itseisarvo vähenee. Kokouksia on yhtä paljon kuin ennenkin. Lukea ehdin ihan liian vähän.

Olen hukannut joskus vuonna 2008 Helsingin kirjamessujen avajaisiin kirjoittamani kirjallisuuspalkintoluettelotekstin, jonka ajattelin sopivan Helmikuuhun. Nyt sitten kirjoitan sitä uudestaan. Ei oikein huvittaisi tää touhu. Mutta täytyy nyt vaan huvittaa.

Tuli mieleen, että Helmikuuhun voisi sopia kronologinen lista kaikista kirjallisuusaiheisista uutisten otsikoista helmikuun ajalta. Näin siihenkin saisi Tammikuun tavoin  mukaan ajan kulun dokumentointia. Olisi oikeaoppista ja hienoa esim. käyttää materiaalina kaikkia feisbuukkiin postattuja uutisia. Valitettavasti keksin tämän idean vasta nyt enkä oikein tiedä miten pystyisin matkaamaan ajassa taaksepäin lukemaan esim. helmikuun ekan päivän ”etusivua”. Täytyy siksi kai turvautua (taas) Hesarin digilehden käytännöllisiin arkistoihin. Anteeksi Hesari! Kiitos Hesari!

Runon ”Helmikuu” alku näyttää seuraavalta:

HELMIKUU

Saska Saarikoski paneutuu isänsä Pentti Saarikosken ajatusmaailmaan
Viimeinen pyyntö: Antakaa meidän kuolla arvokkaasti
Onko taiteilijoiden näkyvä mukanaolo presidentinvaalikampanjoissa merkki kulttuurin politisoitumisesta?
”Taiteilijat juoksevat muoti-ilmiön perässä”
Viisi romaania kilpailee Tähtivaeltajasta
Kauko Röyhkän mummolajatkot pääsi kirjaan
Kauheeta kiältä
Neuvovia kirjeitä laatinut Hermann Hesse menee facebookiin
Amazon alkaa julkaista Leena Lehtolaista
Suomi suojasi Ruotsia idän henkäystä vastaan
Ruotsin maltillinen suhtautuminen Moskovaan oli useimmiten myös meidän etumme.
Rakkaat vanhat (venäläiset), ja uudemmatkin
Katja Kettu voitti Runeberg-palkinnon läpimurtoromaanillaan
Draculan isän jäljillä
Bram Stokerin novelleja käännettiin suomeksi.
Charles Dickens on nuorille liian vaativaa luettavaa
Kennedyn rakastajattaren muistelmat suomennetaan
Kaikelle kivulle ei voi määrätä hintaa
Anna-Riikka Carlson WSOY:n kustannuspäälliköksi
Jenni Haukio mukana valitsemassa Runo-Kaarinan voittajaa
Kirjastot viettävät Lainan päivää
Helsingin kaupunginkirjasto palkitsi kiinnostavia kirjoja

23.1.

24.1.2012 § Jätä kommentti

Esillä olemiseen ja tunnustukseen liittyvät ristiriitaiset tunteet ja eleet. Karri Kokko pyysi eilen kertomaan Parnassoa varten tästä hankkeesta. Vastasin imarreltuna samantien. Vähän tuon sähköpostin kirjoittamisen jälkeen sain tietää, että Toivo on Tanssiva karhu-ehdokas. Tuntui että huomiota tulee liikaa tai siis herää kysymyksiä: Osaanko olla sen kanssa? Tavoittelenko sitä jollain tapaa päämäärätietoisesti mutta alitajuisesti? Vai suurentelenko koko asiaa?

Tänään, kun Lija oli kokoamassa esityssarja 12:n tiedotetta, en olisi millään halunnut nimeäni tiedotteen otsikkoon. Osittain kai eilisen liiallisuuden tunteen takia, mutta osittain myös siksi, että suhtaudun 12:een vähän mustasukkaisesti: jokin minussa haluaisi omistaa sen nimen ja pitää sen konseptin mahdollisimman puhtaana. Oikuttelenko?

(Lija on siis tosiaan ohjaamassa jokaisesta kirjasta runoesityksen, projekti on tosi hieno, mutta olen jotenkin halunnut mahdollisuuksien mukaan unohtaa sen – toisaalta välttääkseni paineita ja toisaalta jotta oman 12:n konsepti ei hämärtyisi. Tuon esityssarjan idea kun on tavallaan tästä erillinen ja itsenäinen, vaikka sen materiaalina ovatkin nämä tekeillä olevat runokirjat.)

Vrt. puhtaan ja epäpuhtaan konseptualismin erottelu: Robert Fitterman & Vanessa Place: Notes on Conceptualisms / Huomioita konseptualismeista. T&S 64. Valikoiden suomentanut Kristian Blomberg.

Olen kirjoittanut nyt eilen ja tänään varsin turvallisuushakuisesti (väsyneesti ?)  runo kerrallaan. Tarvitsen lisää materiaalia, josta voi muokata kokonaisuutta. Ehkä kirjoitin ne ekat 25 sivua puhtaaksi vähän liian aikaisin. Todennäköisesti kirjan loppupuolelle täytyy tehdä jokin omalakinen, alun pitkästä runosta erillinen kokonaisuus.

Kristian Blomberg: Itsekseen muuttuva, Poesia 2011.

Missä olen?

You are currently browsing entries tagged with kompromissi at 12.