38.6.

9.7.2012 § Jätä kommentti

Oikovedokset Kesäkuusta tilattu. Toivottavasti ei tule epämieluisia yllätyksiä taiton kanssa.

4.6.

4.6.2012 § Jätä kommentti

Wordilla piirtely (=viivakirjan tekeminen) on ihanaa.

Mietin että miten tarkkaan pitää pitää kiinni kahdesta jotenkin luonnollisesti syntyneestä rajoitteesta:

1) viiva ei saa katketa sivun keskellä (pitää jatkua seuraavalla sivulla)

2) viivat eivät saa mennä päällekkäin

Ainakin aluksi (ja kirjan alussa) nää kaksi rajoitetta tuntuvat tärkeiltä: siksi ettei kaikkia keinoja käytetä heti. Ja siksi että koska en oikeasti osaa piirtää tartten tollaisia mekaanisia juttuja tekemään päätöksiä mun puolesta.

Mutta kompositio ja kirjan eteneminen tuntuisi vaativan välillä katkeamia (sivut tulevat helposti tukkoisiksi jos mikään ei katkea), samoin kuin teksti vaatii aukkoja. Heti kolmannella sivulla otin käyttöön katkoviivan. Niitäkin on wordissa vaikka kuinka monia.

2.6. [= 33.5.]

2.6.2012 § Jätä kommentti

Lähetin yöllä Lijalle ja Aksulle sen onnettoman Toukokuu-mössön, jonka läimin eilen taitto-ohjelmaan.

Olen jotenkin ihan loputtoman väsynyt siihen, että pääsen aloittamaan uutta kuuta vasta kuun loppupuolella ja muutenkin en vaan jaksaisi nyt juuri oikein kirjoittaa. Lisäksi Toukokuu tuntuu pakkopullalta – ts. mun sisäiset vastustukset juuri nyt aika kovalla (vrt. taannoinen Tuli&Savu-kirja, jonka tekeminen kesti ja kesti ja jota ei millään meinattu saada valmiiksi)

Siksi jätän Toukokuun hetkeksi hautumaan (käytännössä tekisi niin mieli pitää vapaaviikonloppu) ja aloitan jo Kesäkuuta (yritän kirjoittaa ilman sanoja, itse asiassa myös ilman kirjaimia):

Tähän mennessä kokemus tuntuu osoittavan, että kuukaudessa ehtii jonkinlaisen kirjan runnoa kasaan, mutta jos aika siitä yhtään vähenee ollaan ongelmissa. Eli: Toukokuu saa nyt muhia siellä takana (vaikka se valmistuisi lokakuussa, se ei periaatteessa ole kai ongelma… kunhan Lija saa esitykselleen jotain materiaalia) – loin Kesäkuulle oman word-tiedostonsa

(jos siis tää toissapäivänä mieleen tullut vanha idea viivakirjasta toimii, kirja on pakko taittaa ja tehdä alusta loppuun microsoft wordilla …)

Ilmeisesti tämä oli ainakin mulle oikea päätös, koska pääsin heti vauhtiin Kesäkuun ”kirjoittamisessa”.

Missä olen?

You are currently browsing entries tagged with word at 12.