23.2.

Huono työpäivä ja aika käy vähiin. Myöhään heräämistä ja myöhästymistä, kaikki tapahtui liian myöhässä ja lisäksi vielä myöhästelin. Seuraavat päivät tosi ohjelmoituja, eikä oikein mitään ohjelmanumeroista voi jättää väliin. Ja kohta olikin maaliskuu.

–

Kaivoin pitkään ja hartaasti tekeillä olleen artikkelin Puheenvuoroja nykyrunouden yhteiskunnallisuudesta-kirjaan pitkästä aikaa esiin. Senkin pitäisi olla reilun viikon päästä valmis. Artikkelin puolikkaan lukeminen auttoi järjestämään kysymysrunon kysymykset yksinkertaiseen kronologiseen järjestykseen. Runo kaipaisi vielä lisää materiaalia, jotta kirjallisuuskeskustelun ja ajan muutos alkaisi näkyä siinä – mutta toi kronologia tuntuu periaatteessa toimivan.

–

(toistuva kokemus helmikuussa: ei tästä mitään tule. luovutan. ja sen melkein luovuttamisen jälkeen pääsee pusaamalla taas vähän eteenpäin)

22.2.

Eilisen jälkeen on vähän toiveikkaampi olo Helmikuun suhteen. Jotenkin että ehkä se nyt edes vähän kantaa. Mutta olen kamalan, kamalan myöhässä.

Tänään meni koko päivä Savilankadun työhuonekommuunin sisustus yms. kokouksessa. Sen jälkeen olin taas ihan että puuh. Tein ainoastaan tämän loppuun:

“Näkymä 4″ on niin leveä, ettei se mahdu 135 mm leveään kirjaan (Tammikuu on sen kokoinen ja niin oli Helmikuunkin tarkoitus olla). Helmikuusta täytyy ehkä kuitenkin tehdä A5:n kokoinen. Ikävää vaan että noin ohut kirja näyttää todnäk aika hölmöltä lirpakkeelta tuossa isommassa koossa.

21.2.

Näinkö:

WSOY:n kirjallisuussäätiön deadline ke 29.2.

 

Oikeusapua
Rahasto
RRSP Deadline
Suomi

 

–

VAI NÄIN:

WSOY:n kirjallisuussäätiön deadline ke 29.2.

 

Oikeusapua »
Rahasto »
RRSP Deadline »
Suomi »

 

–
VAI NÄIN:

 

WSOY:n kirjallisuussäätiön deadline ke 29.2.

 

Ninnin Pikalaina

Helposti ja mukavasti lainaa arjen tarpeisiin!

www.NinninPikalaina.fi

hiihtoloma – HopLop

Hiihtolomalla hauskaa tekemistä liikuntaseikkailupuistossa

 

Lisätietoja aiheesta

 

Oikeusapua

Rahasto

RRSP Deadline

Suomi

 

–

En osaa päättää miten paljon poistaa, miten paljon säilyttää, miten tarkkaan valikoida, miten suuri määrä tällaista sähköpostimainoskamaa olisi järkevää ylipäätään laittaa kirjaan vai onko tässäkään ideassa mitään järkeä.

Huomaan miettiväni Helmikuuta myös esityssarjan näkökulmasta. Koko kirja ei voi penkoa ainoastaan tätä kirjallista elämää, koska se tuskin kiinnostaa esityksien yleisöä. Siksikin nämä harhailut mainosten parissa.

–

Nyt taisin ehkä ratkaista Harryn toiveen tyhjästä tilasta ja puhtaasta esteettisyydestä (=että jokin vain näyttää) siten että se voisi sopia Helmikuuhun. Kirjoitin / merkitsin muistiin /kehittelin vähän lisää näkymiä :

20.2.

Mikaelin kanssa viime yönä jutellessa tuli keksittyä idea gmailin mainoksia materiaalinaan käyttävästä runosta. (taisi itse asiassa olla Mikaelin idea).  Testaan ideaa nyt. Materiaali vaikuttaa aika hauskalta (ja tuntuu että tätä kautta saattaa saada toteutettua ajatuksen sähköpostiviestien otsikkoja käyttävästä (=  tätä kirjallista järjestöelämää dokumentoivasta ) runosta. Materiaali vaikuttaa ainakin aika hauskalta:

Saammeko käyttää runoasi?¨

 

Ninnin Pikalaina

Helposti ja mukavasti lainaa arjen tarpeisiin!
www.NinninPikalaina.fi
Pikavippi Ilman Puhelinta
Lainaa Turvallisesti 50-1000 € Pikavippi Ilman Puhelinta. Tutustu!
www.suomivippi.fi

 

inkClub™ – Halpa Muste

Osta musteet halvalla netistä Laaja valikoima laserkasetteja!

inkClub.com/Muste

 

Lisätietoja aiheesta…

Busseja »
GM Hei Ignition »
Muuttaa Omaan Asuntoon »
Muuttaa Pois Kotoa »

17.2.

Eilinen meni melkein kokonaan promoamisessa (Tammikuun ilmestyminen, Vapaa vyöhykkeen ihana 1/12, Basso-radiossa vierailu). Toisisivatpa nämä julkisuudessa vierailut myös vähän myyntiä … jotenkin huomaan toivovani sitä.

Yllättäen näyttäisi siltä, että luovuudeton kirjoittaminen onkin paljon hitaampaa kuin luova runoilu. Jo ihan se että jaksaa pysyä ideassa ei meinaa onnistua. Aloitin eilen aamulla 5. kertaa tämän itsegooglaus-tekstini – nyt palaten kaikkein ekoimpaan ideaan: tehdä runo (?) hyvin vastaavalla tavalla kuin taannoinen Voittokulku-runo, paitsi googlaten. Kuvottavan tylsää näiden hakutulosten latominen yhdestä laatikosta toiseen.

Toinen vaikeus on se, että en oikein osaa nopeuttaa ideoiden keksimisen prosessia. Ideoita joko on tai ei ole.

-

Huomaa Kristianin hieno kirjoitus editoimisesta.

Kristian Blomberg: Editoinnista

Toisinaan, miettiessäni käsikirjoitusten toimittamista, otsalohkooni on alkanut ilmestyä vielä jäsentymättömiä analogioita parkouriin. Parkourissa kaupunkitilaa käytetään sen tarkoitusten vastaisesti: kulkuväyliksi aiotut tasot hylätään, esteitä ja liikkumisen kannalta mahdottomia tiloja valjastetaan liikkumiseen. Tutkitaan rakenteiden mahdollisuuksia, mutta ei pelkästään niiden itsensä vuoksi.

*

Parkourissa on mahdollista edetä, päästä perille. Paul Valéryn klassisessa jaottelussa se asettuisi tanssin ja kävelyn väliin.

*

Olen aina nauttinut mahdollisuudesta toimittaa ja hovilukea runoutta, erilaisia runouksia, jopa enemmän kuin valmiita teoksia. Toimittaminen sallii sellaisia lukuasentoja, joihin en koe voivani ajautua painokoneen ikuistaman tekstin äärellä.

*

Lukeminen, josta nyt puhun, kohtaa valmiissa tekstissä jonkin lähes metafyysinen esteen. Mikäli tekstiä ei voi enää muuttaa, en osaa lukea sitä kaikkiin suuntiin laajenevan uteliaisuuden vallassa. Valmiissa kirjassa koenkin mielihyvää tekstin ehdottamissa puitteissa, tekstin mahdollisuuksille antautuen. Ero on pieni, ero nautinnoissa on pieni, mutta juuri pienet erot ovat omituisen painokkaita (“missä on pienin määrä eroa, on suurin määrä merkitystä”).

*

Valmiille tekstille ei myöskään esitä – ihan jo eettisistä syistä – sellaisia kysymyksiä tai haasteita, joihin se ei voi enää vastata. – ”Millainen sinä olisit, jos tekstihahmosi olisi toisenlainen?”

*

Edellinen pätee lukemiseen, ei niinkään kirjoista käytävään keskusteluun, jossa yksilöidyt kirjat antavat mahdollisuuden kertoa mitä kulloinkin tarkoitetaan.

*

On tarpeetonta romantiikkaa kutsua kirjoittajan ja toimittajan välistä suhdetta ”seikkailuksi”, vaikka sanaan littyvät viittaukset yhteiseen kokemukseen, luottamukseen ja yhteisiin salaisuuksiin ovatkin houkuttelevia.

*

Quest-rakenne olettaa, että matkan jälkeen palaa takaisin jokin käyttökelpoinen palkinto hallussaan. Vaurautta, ihmeellistä viisautta, prinsessa. Ystävien käsikirjoitusten kommentointi kyllä opettaa, mutta yleensä jotain sellaista mitä ei voi tai halua itse hyödyntää. Se, mitä toimittaja tai kirjailija prosessin aikana oppii, pitäisi käyttää aina kuhunkin käsikirjoitukseen.

*

Toimitettavasta tekstistä voi toki kehkeytyä uusia prosesseja, mutta niihin liittyviä taitoja on puolestaan opeteltava muualla. Kirjoitettava. Ja vihdoin löydettävä myös tuolle kirjoitukselle toimittaja.

*

Toimittamisen yksi malli: altistaa itseään, antaa itselle vieraan runouskäsityksen vahvistua omassa tajunnassa sen verran, että ymmärtää sitä, että myöntää sen kanssa käytävän keskustelun olevan dialogia, ei pyrkimystä muokata kommentoinnin alla olevaa käsikirjoitusta omien ihanteidensa mukaiseksi.

*

Toimittamiseen on toinenkin malli, jonka mahdollisuudet kiehtovat mutta joka ei olisi tullut mieleenkään Henriikaan Tammikuun yhteydessä. Olemme vaihtaneet siitä ajatuksia Tytti Heikkisen kanssa, ja toivonkin että hän ehtisi jossain vaiheessa kirjoittaa siitä tarkemmin. Kyse on tuottajatyyppisestä toimittamisesta, jossa tekstiin rakennetaan tai jopa päällekirjoitetaan ”läskit soundit” tai jokin muu kyseisen tuottajan signatuuri. Produced by.

*

Minusta on kiinnostavaa, ettei jälkimmäistä tehdä, ei ainakaan runopiireissä, vaikka tunnen useitakin kirjoittajia joilla olisi eväitä tuonlaiseen tuottamiseen. Ehkä kyse on kuitenkin siitä, sen vaalimisesta, mistä kirjoittaessa ja lukiessa saa eniten nautintoa.

*

Ilmaan piirtyy savua, suhteessa edelliseen tai muuten vain: onko käsitteellisen kirjoittamisen ja käsitteellisen kirjallisuuden tarjoamat nautinnot ehkä sittenkin erilaisia..

15.2.

Tuli taas mieleen lisää oikaisemisen mahdollisuuksia.

Voisikohan tätä ja tuota  inhi98mi9llinen tekihä ”runoa” käyttää Helmikuussa? Ne on molemmat vähän höpsötteleviä Helmikuuhun mutta muodostaisivatko ne yhdessä jonkinlaisen riittävän kokonaisuuden? Mitä ajattelee Harry? Voisko tyhjyyden korvata höpsöydellä? Tai että olisi sekä tyhjää että höpsöä? Mutta kärsiikö ideoiden kirkkaus?

-

“tää Helmikuu tuntuu vaativammalta kuin Tammikuu : teen vähän kaikkia tekstejä samaan aikaan eikä mikään oo valmista, ja tuntuu että on myös pakko suostua joidenkin tekstien osalta siihen että ne valmistuvat hitaasti, siksi haalin niin paljon vanhoja tekstejä mukaan. Lisäksi ajattelin karkausvuoden kunniaksi varastaa pari päivää maaliskuun alusta helmikuuhun.”

14.2.

Olen yrittänyt nyt oikaista moneen kertaan tuon “googletin itseäni”-runon kanssa. Tehdä siitä “found vispoa” (Harryn idea että jokin runoista olisi puhtaasti esteettinen):

tai vain listata erilaisia osoitteita. Täytyy nyt vaan suostua siihen, että tähän googletukseen perustuva kollaasi täytyy ihan oikeasti kirjoittaa. Kun viimeksi kirjoitin kollaasirunoja, yhden sellaisen kirjoittamisessa meni noin ja vähintään 40 h työviikko. Siksi olen yrittänyt 12:ssa välttää kollaaseja.

13.2.

Kirjan pyhyys: ihmisen rajallisuus.
Liittyvätkö tämän projektin aiheuttamat omantunnontuskat siihen, että se ei kunnioita näitä kahta asiaa?

-

Alkaa tulla kiire. Menee paljon aikaa oheistoimintaan: tällaisten tekemiseen, valokuvattavana olemiseen (Keski-Suomalaiseen on tulossa jokin juttu tästä), yleiseen häröilyyn.

Kuvauksen takia tein juuri tänään uuden version tästä runosta, ts. en  tehnyt uutta versiota, listasin vaan kemikaalit joita itseeni tänään sivelin.

13.2.2012 oli talvinen maanantai, – 10 astetta pakkasta. Pakkanen kuivattaa ihoa. Pesin hiukseni ja laittauduin suhteellisen huolellisesti kuvausta varten.  

12.2.

Olen pyöritellyt viime päivät mielessäni kyseenalaistamista
yhtenä oman kirjoittamiseni ja kokeellisuuteni keskeisimmistä piirteistä. (Mieleen tulee tosin opiskeluajoilta filosofian “menetelmä”, jonka professori Ilkka Niiniluoto kiteytti melkein loruksi: Problematisointi! Eksplikointi! Analysointi!)

Harrylta tuli erinomaisia ja vaativia kommentteja, jotka pakottavat minut keskittymään Helmikuuhun vähän enemmän. Se on huojentavaa.

Olen tänään käynyt läpi kirjailijahaastatteluja ja kerännyt niistä kysymyksiä – ajattelin että jos niistä saisi muokattua jonkinlaisen kysymysrunon.

Pari helmeä Yle Arkistosta:

“Rohkeutta ei voi opettaa”  (Karri Kokko, 1983)

Ah mikä runoilija-asunto (tosi kaunis haastattelu Eeva-Liisa Mannerista)

–

Tammikuun tiedotteen luonnostelua. Kirja tuli jo perjantaina painosta ja on ulkoisesti aika ohut mutta muuten kivan näköinen.

Tammikuu julkistetaan virallisesti ensi to 16.2. klo 14 yhtä aikaa esityssarja 12:n ensimmäisen osan ensimmäisen esityksen kanssa. 1/12:ssa näyttelee Tuomas Tulikorpi ja tanssii Leena Harjunpää. Tervetuloa sinne!

—

A.S.Byat: Lasten kirja, Teos 2011. 

 

–

9.2.

En jotenkin saanut maanantaina aloittamaani tekstiä toimimaan siten kuin oli tarkoitus; sorruin oikopolulle.

(Silloin kun on kiire delete on liian ahkerassa käytössä – saattaa poistaa sen mihin on pyrkimässä. Luulen että nyt kävi näin.)

Läimin kaikki tähän kirjaan kaavailemani tekstit (2-3 pitkää vanhaa ja saman verran uutta) taittotiedostoon ja lähetin Harrylle näytille. Täytyy muistuttaa itseään: Ole nyt tarkkana, äläkä kuvittele taitettua tekstiä jo valmiiksi. Jatka yrittämistä ja työstämistä. Älä anna tekstin / idean kehkeytymisen pysähtyä.

(inDesignin kavaluus: mikä tahansa näyttää valmiilta.)

8.2.

Kirjoittamisessa on kyse mielen hallinnasta. Milloin kannattaa kirjoittaa, ja miten.

Huomaan työskenteleväni ja olevani nyt koko ajan hieman jarrut päällä. En ihan uskalla heittäytyä tähän puuhaan – tai halua. Toimin jotenkin oudon maltillisesti. Pelkään ylikierroksia, ts. sitä että ajaisin itseni jotenkin ihan yli ja mitä siitä syntyisi. En normaalisti pelkää tällaisia. En normaalisti totea, että “okei. 43 sivua. ihan hyvä”

Kirjat peittyvät toisiinsa: yksittäisen kirjan itseisarvo vähenee. Kokouksia on yhtä paljon kuin ennenkin. Lukea ehdin ihan liian vähän.

–

Olen hukannut joskus vuonna 2008 Helsingin kirjamessujen avajaisiin kirjoittamani kirjallisuuspalkintoluettelotekstin, jonka ajattelin sopivan Helmikuuhun. Nyt sitten kirjoitan sitä uudestaan. Ei oikein huvittaisi tää touhu. Mutta täytyy nyt vaan huvittaa.

–

Tuli mieleen, että Helmikuuhun voisi sopia kronologinen lista kaikista kirjallisuusaiheisista uutisten otsikoista helmikuun ajalta. Näin siihenkin saisi Tammikuun tavoin  mukaan ajan kulun dokumentointia. Olisi oikeaoppista ja hienoa esim. käyttää materiaalina kaikkia feisbuukkiin postattuja uutisia. Valitettavasti keksin tämän idean vasta nyt enkä oikein tiedä miten pystyisin matkaamaan ajassa taaksepäin lukemaan esim. helmikuun ekan päivän “etusivua”. Täytyy siksi kai turvautua (taas) Hesarin digilehden käytännöllisiin arkistoihin. Anteeksi Hesari! Kiitos Hesari!

Runon “Helmikuu” alku näyttää seuraavalta:

HELMIKUU

Saska Saarikoski paneutuu isänsä Pentti Saarikosken ajatusmaailmaan
Viimeinen pyyntö: Antakaa meidän kuolla arvokkaasti
Onko taiteilijoiden näkyvä mukanaolo presidentinvaalikampanjoissa merkki kulttuurin politisoitumisesta?
“Taiteilijat juoksevat muoti-ilmiön perässä”
Viisi romaania kilpailee Tähtivaeltajasta
Kauko Röyhkän mummolajatkot pääsi kirjaan
Kauheeta kiältä
Neuvovia kirjeitä laatinut Hermann Hesse menee facebookiin
Amazon alkaa julkaista Leena Lehtolaista
Suomi suojasi Ruotsia idän henkäystä vastaan
Ruotsin maltillinen suhtautuminen Moskovaan oli useimmiten myös meidän etumme.
Rakkaat vanhat (venäläiset), ja uudemmatkin
Katja Kettu voitti Runeberg-palkinnon läpimurtoromaanillaan
Draculan isän jäljillä
Bram Stokerin novelleja käännettiin suomeksi.
Charles Dickens on nuorille liian vaativaa luettavaa
Kennedyn rakastajattaren muistelmat suomennetaan
Kaikelle kivulle ei voi määrätä hintaa
Anna-Riikka Carlson WSOY:n kustannuspäälliköksi
Jenni Haukio mukana valitsemassa Runo-Kaarinan voittajaa
Kirjastot viettävät Lainan päivää
Helsingin kaupunginkirjasto palkitsi kiinnostavia kirjoja

6.2.

Tammikuun painoon saattaminen ja muutamat muut viimeviikkoiset jutut saivat aikaan aikamoisen nääntymisen.  Viikonloppu meni höllätessä. Tänäänkin aloittelen taas kaikkea.

Harry toimittaa Helmikuun. Sovimme jo tammikuussa, että yritän kirjoittaa tässä yhteydessä 2/12:sta eli enemmän tai vähemmän ideavetoisia ja käsitteellisiä, kirjallisuusinstituutiota pöyhiviä runoja. Aloitin googlettamalla itseäni.

—

search

http://www

www
 adlibris. com/ & search www
advanced
author %20
= Henriikka Tavi & from product = true
=CMa1sp-Nia4CFU8wmAodHWk43A

http://fi

http://www

teos.fi

http://www

www
2008/03/10   olen miettinyt pni puhki

2.2.

Tammikuu on painossa.

(Vähän epäselvät systeemit tuolla Hansassa; Mikael auttoi ja oli myös kovin hyödyllinen oikoluvussa.)

Taisin viimeisen kerran kirjoittaa kunnolla viime perjantaina. Melkein viikko on siis mennyt kirjan paketoimiseen - taittamiseen, kannesta kommunikoimiseen, etc etc etc,  ja lisäksi on pitänyt suostutella itseään että saisi vietyä tämän ekan osuuden loppuun. (helposti alan luovuttaa siinä vaiheessa kun näen jonkin asian valmistuvan: ei enää jaksaisi tehdä sitä loppurutistusta).

Pitkiä päiviä Savilankadulla, ja jotenkin vähän venynyt olo: Hyvin hämärä  tunne siitä, että yhtä sun toista lienee unohtunut. Hajamielinen ja kiteytymätön.

Huomenna alan kunnolla Helmikuuta.

31.1.

Tammikuun viimeinen päivä: Yhteenveto.
Seuraava karkea kolmivaiheisuus havaittavissa Tammikuun kirjoitusprosessissa:

1. Muistiinmerkitseminen ja kielentäminen
2. Tihentäminen ja sitominen
3. Harventaminen ja löyhentäminen (ilmavoittaminen)

30.1.

En melkein koskaan pysy deadlinessa, paitsi silloin kun opetan. Opetustöissä olen joutunut myös vetämään mutkia suoriksi ja pärjäämään niillä (varsin puutteellisellakin) tiedoilla, jotka olen ehtinyt hankkia.

Tammikuun lopun lähestyminen saa minut toimimaan hyvin vastaavalla tavalla: tekstiä on riittävästi ja se on uskoakseni suht koht hyvää. Tämä riittää minulle tältä kuulta: deadlinen mukanaan tuoma helppous / mistä aita on matalin.

Olen ollut tänään yhteydessä taitosta (fontin koko, riviväli) Elinaan, joka on suunnitellut 12:n kirjoille  sarjallisen graafisen ilmeen sekä Karoon, joka antoi upean polaroidkuvansa Tammikuun kanteen. Lisäksi tapasin mm. Teemua Juttutuvassa. Tämän tapaamisen jälkeen syntyi ajatus kääntää toimittajan ja tekijän roolit päälaelleen siinä kuussa, kun Teemu toimii kustannustoimittajana: ts. Teemu toimiikin kirjailijana ja minä toimitan hänen kirjansa.

29.1.

Eilen pidin 12:sta vapaapäivän, se tuntui pakolliselta. Tänään luin käsiksen kertaalleen ja tein ihan pieniä korjauksia. Nyt alan taittaa tiedostoa.

-

Matti Kangaskoski: Tältä sinusta nyt tuntuu, Teos 2012.

 

27.1.

No niin: uusi versio K:n erinomaisten kommenttien ja hänen kanssaan käydyn keskustelun pohjalta puhtaaksikirjoitettu etc.

Kristianin kanssa keskustellessa syntyi ajatus jotenkin pyrkiä korostamaan puhujan “erinomaisuutta” – vrt. Kristianin monesti esittämä ajatus  ”modernististen” runojen puhujalle tyypillisestä asettumisesta kaiken yläpuolelle, mutta tätä ei ole ehkä mahdollista toteuttaa näin lyhyessä ajassa. ts.  vaikea väistää kaikkein ilmeisintä ironiaa.

-

Nihilin hallituksen kokous: Hyviä päätöksiä, mut: Puuh. Puuh. Puuh.

-

25.1.

Ei onnistu.

–

Ratkaisuyritys 1: Runon jaottelu osatekijöihinsä:

ME JOMPIKUMPI MENO VESSA ÄÄRI HÄMÄRÄ PAPERI LIITIN TOINEN TEKO REIKÄ REITIN KULTTUURI VIRKISTYSKÄYTTÖ KAIKU KIRJASTO LINTU NISKA PINO NEUTRAALI NEURAALI NEUTRAALI SÄHKÖINEN

Versio 1.

On jompikumpi ääriensä hämärässä
vessaan menemisen hahmo
On öinen kantapää lattian läpi
univelkainen avainnippu

On päivät yöt puskettu lasi kädessä
ja niistetty välillä nenää
On nidottu reikiin valkoista
jossain vaiheessa sinä otat silmälasit pois

Versio 2.

niskojen itsepintaiset pinot
lintujen ainaiset lentelyt
kirjastojen ainaiset kaiut

öisten vesilasien pinot
päivät jotka on laitettu mappiin
reikien valkoiset pinot

kantapäät jotka lävistävät lattian
saldojen negatiiviset luvut
univelkakirjojen hyllyt

Versio 3.

seinien ohuiden pinojen läpi näkyvät hämärät ääriviivat

vessaan menevät hahmot

On erilaisia hiuksia.

jossain vaiheessa sinulla ei ole hahmoa

 –

Ratkaisuyritys 2:  Lisäilin viime päivinä kirjoittamaani aiemman kokonaisuuden sisään ja väleihin. (Yritin aluksi liittää sen suoraan ekan version loppuun). Tämä tuntuu hieman lupaavammalta.

Käytin version 3 lähes tuollaisenaan. Yhdistin versiot 1 ja 2 =

Versio 4.

On jompikumpi ääriensä hämärässä
niskojen pintaiset pinot
vessaan menemisen hahmo ja
lintujen ainaiset lentelyt
On öinen kantapää lattian
läpi kirjastojen kaiut
univelkainen avainnippu
öiden ja lasien pinot

On päivät yöt puskettu lasi kädessä
jotka on laitettu mappiin
ja niistetty välillä nenää
kantapäät lattian läpi
On nidottu reikiin valkoista
reikien valkoiset pinot ja
jossain vaiheessa sinä olet ilman hahmoa
univelkakirjojen hyllyt

 

Vähän ontuva rytmi, mutta sitä voi myöhemmin korjailla.

24.1.

Olen ihan täynnä aktiivista, paksua tyhjää.
Vastusta. Pääsispä lomalle. (Muistan että kun olin Kriittisessä korkeakoulussa muutama opettaja (Merja Virolainen ja Hannu Simpura muistaakseni) korosti, että nimenomaan siitä kohdasta kun kirjoittaminen muuttuu vaikeaksi, se vasta varsinaisesti alkaa, silloin vasta alkaa syntyä. Tämä vastus on toki voitettettavissa – mutta että ajattelisi kirjoittamista sotana…) Kristian tulee huomenna Helsinkiin ja ennen kahtatoista pitäisi saada sille jotain junassa luettavaa. Aloitan taas uuden puhtaaksikirjoittamiskierroksen. Ehkä deadline-apatia muuttuu vielä huumaksi ja noista epämääräisistä luonnoksista, joita olen viimeisen viikon aikana väsännyt, syntyy jotain siedettävää. Kello on 21:56. Olen tavalla tai toisella oleskellut kirjoittamisen parista aamukymmenestä saakka.

-

Mikko Rimminen: Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja, Tammi 2000.